Sivut

maanantai 15. toukokuuta 2017

Keväthupsutuksia


1

Halusin pitkästä aikaa kuvia jostain muustakin kuin ratsastuksesta tai ajosta, joten aivosolut töihin. Mitä kaikkea napata matkaan, kun lähdetään pelleilemään kentälle maastakäsittelyn merkeissä? Kuvaaja-Kristan lisäksi sateenvarjoja, ilmapalloja, serpentiiniä (hyvä kun olen aina ajoissa, hyvin olisi vappukuvista mennyt) ja kaikkea muuta jänskää.

Pelkkää pelleilyä ja hepan siedätyshoitoa ei tuo kaunis, kylmä ja tuulinen maanantai pitänyt sisällään. Muisteltiin taas väistämissääntöjä, seuraamista ja venyttelyä. Välillä mamma innostui juoksentelemaankin, ihana ruotsalaiseni.

2
3
4, 5, 6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18


Ja jotta ei nyt kaikki kuvat olisi superhyper suloisia, laitetaan loppukevennystä. Perusmeininki sulkimen levätessä. Mutta hei, eikös se niin mene, että tytöt piereskelee sateenkaaria? ;) 

19

torstai 11. toukokuuta 2017

Lomailua ja lumisadetta



Harvemmin sitä toukokuun puolivälissä ajaa tallille sankassa lumisateessa. Naureskeltiin, että vappuna on enemmän lunta kuin jouluna, mutta nyt ei enää naurata. Parin viikon kuluttua pitäisi kesä virallisesti alkaa, hevoset päästä laitumille ja valkolakki painaa päähän? Lumisateen saattelemana? Ei kiitos.

Siskon yo-kakut

Taas tällainen laiska mitä kuuluu -katsaus. Meille kuuluu oikeastaan hyvin vähän mitään. Kirjoittelinkin ratsastusmotivaation puutteesta, mutta tosiasiassa motivaatio on kadonnut vähän kaiken kanssa. Lukion päätyttyä olen vain lomaillut, kesätöitä nyt onneksi sain muutaman mutkan kautta. 

Tämä aika olisi täytynyt käyttää intensiiviseen pääsykoelukemiseen, mutta yksinkertaisesti en vain jaksa. Asiaa vaikeutti vielä lukuajan vähyys (reilu kuukausi) ja tietämättömyys mikä musta tulee isona. Jostain syystä siis motivaatiota ei löytynyt lukea Suomen kolmanneksi vaikeimman koulun pääsykokeisiin, psykologia kun tuli klikkailtua yhteishaussa... Löytyykö keneltäkään loistavia tulevaisuudensuunnitelmia, mikä musta vois tulla isona?

Pääsisipä taas matkustelemaan!

Tampereella kävin pääsykokeissa, vielä täytyisi Jyväskylässä käydä kääntymässä. Kokemuksen kannalta, lukeminen kun on ollut ihan nollassa. Olen sen verran perfektionisti, että en kehtaa lukea puoliteholla. Olen tottunut paiskimaan hommia asioiden eteen, joita haluan. Nyt kun en tiedä mitä haluan, ei vain huvita lukea. Jos luen, luen täysillä, en vain sinnepäin. Lisäksi aikaansaamattomuus vain ahdistaa, ja olen superväsynyt iltaisin, vaikken tee päivisin yhtikäs mitään. Välivuosi siis odottaa, ellei ihmettä tapahdu. Oletko viettänyt välivuotta - miten, opiskellen, töissä? Jaiks, ylppäritulokset saapuvat viikon kuluttua!

Kaksi vuotta sitten siskon yo-juhlassa

Lobelle ei juuri mitään kuulu. Kärryepisodista ei onneksi jäänyt mitään traumoja, se kulkee hirmu hienosti aisojen välissä. Olen tarkkaillut tamman käytöstä, liikettä ja kaikkea mahdollista. Välillä epäpuhtautta on havaittavaissa, välillä ei ollenkaan. Joka tapauksessa eläinlääkäri tulee ensi viikolla vierailulle ja selvitellään jalkojen tilannetta. Edellinen tutkimuskerta oli vuosi sitten helmikuussa.



Ikuisuuksiin en ole kirjoitellut Loben ruokintakuulumisista, mutta onneksi ihan syystä. Joitakin vuosia sitten Lobe söi vaikka ja mitä purkkiruokaa, kalliita erikoispöperöitä toisensa perään. Vasta jälkikäteen tarkasteltuna kaikki kiikasti vain heinästä. 

Tallinvaihdon jälkeen Lobe on voinut vain hyvin, laihtunut ihan silmissä ja pysynyt hyvässä lihassa oli liikunta rankkaa tai kevyttä. Ruokinta on pysynyt nyt vuosia samankaltaisena: kivennäinen, suola ja nivelaine. Välillä ollaan syötetty proteiinia, mutta sitä mamman massu ei kestänyt. Kivennäinen on vaihtunut pari kertaa, nyt mennään Racingin perusrehulla. Nivelaine vaihtui MSM:ään, josta ei ole ollut huonoa sanottavaa. Mamma näyttää hyvältä ja voi hyvin!

Ei enää tällaista, vaan pysytellään ihan perustavarassa

Oonalle kuuluu myös ihan hyvää. Ehkä jotkut ovat törmänneetkin netissä ponin myynti-ilmoituksiin, uusi koti on edelleen etsinnässä. Katsotaan nyt, miten monta kertaa suunnitelmat ehtivät ennen kesää muuttua... Vuosi sitten Oona muuten lähti ylläpitoon, kylläpä aika rientää!



Viime vuonna laidunkausi alkoi toukokuun 20. päivänä, miksi nyt näyttää uhkaavasti siltä, ettei kyllä tuohon ehditä. Vuosi sitten viidentenä päivänä ratsastettiin toppi päällä ja käytiin kuuman päivän päätteeksi kahlaamassa järvessä. Nyt ollaan kahdesti käyty vedessä, mutta sen verran hyistä puuhaa, ettei jalkojen kylmäyksen ohella sinne houkuta mennä. Tässä vielä vertauksena toukokuun rakennekuvat - voi kumpa jo vihertäisi...



keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Mitä kun ratsastus ei enää kiinnosta?



Mihin katosi se kipinä, joka roihusi pikku-Merikan sisällä viimeiset 14 vuotta? Palava halu päästä ratsastamaan ihan missä vaan, milloin vaan. Perhoset vatsassa viikon kohokohtaa eli ratsastustuntia odottaessa. Se äärettömän onnellinen ja lämmin tunne, kun oppi uuden ratsastusliikkeen.



Ratsastuksesta on tullut suorittamista. Motivaationi on haudattu syvälle hiekkalaatikon uumeniin, niin ratsastuksen osalta kuin vähän kaiken muunkin. Harrastan tätä enää vain ja ainoastaan Loben vuoksi. Muistan, kuinka vietettiin helposti kuusi tuntia tallilla tehden kaikkea muuta kuin ratsastusta. Pelkästään se tallilla hengailu oli ihanaa. Nykyään olen helpottunut, jos on vuorossa käyntipäivä, joka tietää korkeintaan puolentoista tunnin tallikertaa.



En sano enää harrastavani ratsastusta. Omistan hevosen, joten hoidan ja liikutan sitä. Sinänsä sääli, että olen ajautunut tähän tilanteeseen, sillä ratsastus on ollut rakas harrastus niin pitkään. Pidempään kuin mikään muu.

Miksi tähän sitten on ajauduttu? Osasyy on varmasti Lobe ja sen huono ratsastettavuus. Nykyään huokaisen helpotuksesta ajokerran tai maastakäsittelyn koittaessa. Lobe on välillä vaan niin kamala ratsastaa, että sitä jää pohtimaan, miksi satulan jaksaa edes selkään heittää. Jos omistaisin kouluratojen tähden, tilanne olisi varmasti eri.


Toisaalta olen sen tiennyt, ettei minusta koskaan ole tavoitteelliseksi ratsastajaksi. Olen niin monissa kisoissa kiertänyt hoitajan ja katsojan roolissa, että tiedän, ettei se ole minua varten. Tykätään Loben kanssa molemmat pusikoissa rymyämisestä. Oikeastaan ihan hyvä, että kenttää kiertäminen on meiltä "kielletty", sillä se on välillä niin karmeaa...



Tietenkin kaikki muukin motivaationpuutteeseen vaikuttaa: nykyään vapaa-ajalla on muutakin tekemistä, kuin roikkua tallilla päivät pitkät. Älkää käsittäkö väärin - välillä talleilu on mitä parhainta aivot narikkaan -toimintaa ja nautin siitä suunnattomasti. Valitettavasti ne ei millään jaksaisi -kerrat ovat vaan lisääntyneet lisääntymistään. 

Loben terveydentilan huonontuminen nakertaa motivaationrippeitä entisestään... Pelkästään ajatus koko harrastuksen päättymisestä kuin seinään Loben mahdollisen poismenon seurauksena masentaa. Toisaalta siitä voimaantuu ja haluaa nauttia kaikesta, mikä on jäljellä, mutta toisaalta tekisi mieli lyödä hanskat tiskiin jo tässä vaiheessa. 



Luojan kiitos Lobella pystyy tekemään paljon muutakin kuin vain ratsastaa. Ajaminen on molemmista tosi hauskaa puuhaa, mutta kärryäksidentin seurauksena ei yksinään ajomaastot houkuttele... Vuosia tallilla ravasi vähän väliä seuraa minulle, mutta nykyään talleilen maastoseuraa lukuunottamatta yksin. Onneksi Lobe kulkee ajohevosena tarhakaverinsa perässä niin hyvin, että on kerrassaan ilo maastoilla porukassa. 



Toivoisin kesän koittaessa motivaationikin hieman nousevan... Talvella pohjat olivat niin kehnoja, joten sekin varmasti vaikutti asiaan. Lukion päätyttyä olen vain lomaillut, joten olisi luullut jäävän hirmuisesti aikaa talleilla. Olenhan minä siellä nyt vähintään neljästi viikossa käynyt, mutta ei motivaatiopiikkiä ole näkynyt... Kesällä menen töihin, mutta toisaalta kesä työ tullessaan lisää liikutusmahdollisuuksia esimerkiksi uiton merkeissä. Sitä odotan niin kovasti!


Kohtalotovereita? Miten olette selättäneet motivaatiopulan?

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Berliini


Tuomiokirkko

Uskonnon kirjoituksista suoraan tallille, jonka jälkeen loppuiltaan kuului matkalaukun täyttöä. Kahden ja puolen tunnin yöunilla nukuttiin vähän pommiin, sitten kiireessä lähdettiin ajamaan kohti Helsinkiä. Lentokentän parkkipaikalla oltiin ennen kuutta, tällä kertaa tajuttiin lentokenttäbussien olemassaolo (hienosti käveltiin turhaan se reilu kilometri vuosi sitten, Krista!). Finnairin kone nousi ilmaan noin kello 08:20, puolessatoista tunnissa oltiinkin jo perillä Berliinin lentokentällä.


Seikkailtiin itsemme muutamassa tunnissa hotellille, oli siinä taas muistelemista miten Saksassa nuo junat ja bussit toimivat. Aivan mahtava neljän ja puolen tähden hotelli, kyllä jättisänky ja kylpyamme houkuttelivat etenkin ekana iltana, kun rättiväsyneenä palattiin kaupungilta.



Berliinissä hintataso yllätti taas niin positiivisesti; paras syömäni kebab löytyi neljällä eurolla parin kymmenen metrin päästä hotellilta. Ruokakaupassa kaikki oli niin halpaa, ihana kuoharipullokin saatiin parilla eurolla! Julkisilla liikuttiin rajattomasti koko reissu (neljä päivää) neljälläkympillä, sisältäen alennuksia vaikka ja mihin. Hyvä kun tuolla rahalla Suomessa pääsee edes menolipulla Helsinkiin!

Joulukuisen terroriteon tapahtumapaikka
 Berliinin maskottikarhu ja muurin paikkoja


Berliini on kaupunki, jossa ei tule pahemmin käveltyä, julkisilla pääsee kaikkialle. Piru vieköön, kun piti tuohon luottaa, arvatkaa vaan kuka käveli kaikki ne kymmenet kilometrit lättänöillä vansseilla ja valitti ihan kiitettävästi kuolleita jalkaparkoja! Olisi vaan pitänyt uskoa äitiä, ja napata ne lenkkitossut matkalaukkuun. ;) Askelmittari olisi ollut kätevä, käveltiin nimittäin ihan tolkuttomasti.

Valtiopäivätalo. Alla pala muuria ja Mariekirche


Nähtävyyksistä oli pakko valikoida mitä käydään katsomassa. Nähtävää oli niin paljon, ettei se olisi loppunut kesken kahdessa viikossakaan! Käytiin Brandenburgin portilla kahdesti (päiväsaikaan siellä oli joku tapahtuma käynnissä), Bundestag-valtiopäivätalolla, Holocaust Mahnmalilla (juutalaisten muistomerkki), muurilla, Sachenhausenin keskitysleirillä, TV-tornissa, keisari Vilhelmin muistokirkolla sekä Checkpoint Charliella. Käytiin muutamassa kirkossa sekä museoissa, jotka olivat aikas tylsiä. En taida olla yhtään museoihminen!

Holokaustin muistomerkki
Työ vapauttaa
TV-tornissa
Vähän erilainen luterilainen kirkko kuin meillä Suomessa
Tietty kellotapuli oli koristeltu näin nättiin oranssiin ;)


Zoo Berlin -eläintarha oli myös pakko käydä kiertämässä, vaikkakin se osottautui tylsemmäksi kuin Münchenin vastaava tarha. Vähän joka paikassa oli remontteja menossa ja joitakin eläimiä ei nähty melkein ollenkaan (lintuja, kissaeläimiä).



Neljä päivää hurahti nopeasti ja taas oltiin istumassa lentokoneessa! Berliinin Tegel-lentokenttä oli hurjan pieni (tai ainakin se terminaali, josta me lähdettiin) verrattuna Helsinki-Vantaaseen. Naureskeltiin mun kulkemistaitoja Suomessa: ulkomailla kyllä luonnistuu bussien ja junien käyttö, mutta kotimaassa ei sitten millään. Nimimerkillä hypättiin vaihteeksi ihan väärään lentokenttäparkkibussiin ja missattiin siinä välillä oma bussi. Pakkasessa oli kiva hytistä vähillä vaatteilla! Viimeisenä päivänä Berliinissä lämpötila kohosi yli kahteenkymmeneen, joten oli aika karua taas palata Suomen "kevääseen".