Sivut

lauantai 10. joulukuuta 2016

Vuosivideo 2015


Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikös juu? Vuodenvaihde lähenee taas, ja tajusin vasta, etten ole edes viime vuoden videota väsännyt... Lauantaipäivän urakka valmistui ja näyttää tältä! Toivottavasti tykkäätte.


keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Ajokuvia kolmelta vuodenajalta


900. postaus!



Kesästä lähtein ollaan ajettu epäsäännöllisen säännöllisesti, mutta kuvaaja on tarttunut tässä puolen vuoden sisällä vain kolmesti matkaan! Kesä- ja talvikuvat Kristan käsialaa, syksyn puolestaan Nooran. Lobe on niin ajohevonen kuin olla ja voi!


tiistai 22. marraskuuta 2016

Katsaus kesään



Palataan vielä hetkeksi kesään, elokuuhun, kun vietin viikon verran ruotsia opiskellen Ahvenanmaalla. Itsellä ei ollut kameraa mukana, mutta ihana Laura napsi paljon kuvia, joista muutamia ajattelin jakaa teille. Joten kaikki kuvat c Laura!

Meidän porukka yöpyi ihanassa Saltvikin Bed&Breakfast:issä
Oltiin niin landella, lähin kauppa oli muistaakseni 7 kilometrin päässä :D
Löydettiin söpö kahvila mäeltä, näköalat ei olleet hassummat!
Fillari oli meidän pääsääntöinen kulkuväline!
Käytiin tutustumassa mm. Ålandin radioon
Ja erilaisiin museoihin, tässä kiipeillaan Enpun kanssa laivan mastossa :D
Juustoja Maarianhaminassa ;)
Melkein koko porukka Pommernilla
Kiivettiin tuulisella kelillä näkötorniin - inte så bra ideé!
Kisu, kisu!! Meidän majapaikassa oli ihania kisuja, joihin hullu kissanainen tietty rakastui heti
Linnaturistikierroksella


torstai 10. marraskuuta 2016

Kun aika koittaa



En tiedä onko hyvä idea kirjoittaa näitä ajatuksia julki, mutta luulen sen helpottavan oloani ja jäsentävän ajatuksiani edes hiukan. Vertaistuki olisi enemmän kuin tervetullutta, olisi kiva kuulla muidenkin kokemuksia ja tuntemuksia samankaltaisista tilanteista.


Kyse on siis Lobesta ja sen tulevaisuudesta. Lähinnä lopettamisesta ja sen ajankohdasta. Olen pohtinut pitkään, mikä me olemme päättämään milloin eläimen aika on lähteä. Miksi meillä olisi tälläinen päätösoikeus? Eläimet eivät tietenkään osaa sanoin kertoa onko niillä miten paha olla, ja olisivatko ne mielummin paremmassa paikassa ilman kipuja. Hevonen kun on saaliseläin, ja se peittää kipunsa viimeiseen asti. Olen kuitenkin omistanut Loben jo kohta kaksi vuotta ja viettänyt viimeiset neljä vuotta sen kanssa tiiviisti yhdessä. Tunnen hevoseni ja osaan lukea sitä. Tiedän, milloin se voi paremmin ja milloin huonommin.



Tiedostan, ettei Lobe ole terve. Aina kun joku kysyy, mikä sillä on ja miten hoidan sitä, tuntuu että lista jatkuu jatkumistaan. Kinnerpatteja löytyy, jotka eivät kahdessa ja puolessa vuodessa ole vieläkään luutuneet. Nivelrikkoa, tarkemmin ottaen parantumatonta kehärengasta, löytyy molemmista etujaloista. Jalat on piikitetty kerran, kohta kaksi ja puoli vuotta sitten. Reilu puoli vuotta sitten kuvautettiin kintut uudelleen: oletetusti vaivat olivat pahentuneet röntgenkuvissa, mutta eläinlääkäri tokaisi että ihmeen puhtaasti liikkuu kuvien löydyksiin nähden. Nivelrikot eivät ole räjähdysmäisesti pahentuneet, mutta kun ne eivät parane vaikka mitä tekisi. Hevoselle kun on luotu vain neljä kinttua, joita kaikkia se valitettavasti tarvitsee aika paljon selvitäkseen.


Minä en henkilökohtaisesti pidä siitä, kun hevosta pidetään hengissä liian pitkään. Kun selvästi toinen olisi valmis lähtemään ja ihmisen tehtävänä olisi vain päästää se tuskistaan. Ehkä se pärjää pihakoristeena ihan hyvin.  Eivät kaikki kestä. Lobe ei ainakaan, se hevonen on luotu liikkumaan ja vauhti virtaa sen suonissa. Lobe ei ole iloinen joutuessaan seisomaan paikoillaan, se on onnellinen saadessaan nelistää minkä jaloistaan pääsee.



Faktat pöytään: käyn lukion viimeistä vuotta, valmistun ensi keväänä ja todennäköisesti muutan kauas kotipaikkakunnaltani seuraavana syksynä ellen jo aikaisemmin. Lobe on parin kuukauden päästä jo 15-vuotias, jolla on ollut nämä nivelrikot vähintään jo 2,5 vuotta ellei hyvin paljon pidempäänkin. Kun muutan, en pysty ottamaan rakasta ystävääni mukaan, se vain on fakta. Maksan jo nyt Loben kulut suurimmaksi osaksi itse, joten ei ole mitään mahdollisuutta oman asumiseni kustantamisen ohella ylläpitää hevosta. En tiedä kuinka kauan Lobe kestää käyttökunnossa. Se ei ole nuori eikä se ole terve, sen vaivoihin ei ole hoitokeinoa, vain helpotuksia.


Olen viime aikoina seurannut Loben terveyttä erityisen tarkasti. Merkille pantavaa on ollut elokuusta lähtien satunnainen ristilaukalle hyppiminen (kentällä sekä maastossa) sekä raville rikkominen kesken laukan. Lobe ei yleensä tee sitä koskaan. Kentällä vasempaan kierrokseen ravaaminen saattaa olla kovaa hommaa, sillä aina tietyssä nurkassa nousisi laukka mielummin (tämä ongelma jatkunut jo ainakin vuoden), mutta helpottaa kun on verkannut kunnolla.

Joinain päivinä olen huomannut sen ottavan toisella etusellaan lyhyempää askelta. Eräänä päivänä pitkästä aikaa juoksuttaessa liinassa Lobe selvästi veti oikeaan kierrokseen laukatessa niin lujasti ulos, että sain roikkua liinassa kiinni. Vasemmalle ravin sijaan nousi heti laukka, se ei vaan tykkää ravata vasemmalle. Liekö sitten kipua, ja laukassa on helpompi liikkua... Myös keuliminen on yleistynyt ainakin hiukan, mutta lähinnä vaan kenttätyöskentelyssä jota tehdään tosi harvoin.




Rakas tammani ei kuitenkaan ole esimerkiksi kolmijalkainen, sen kinnerpatit eivät ilmene alkujäykkyyttä pahempina. Se ei ole kuolemankielissä eikä sitä nyt tarvitsisi lopettaa. Mutta ajattelen tulevaisuutta - onko meillä jäljellä kolme kuukautta vai kolme vuotta? Puhun käyttövuosista tai -kuukausista, sillä Lobea ei voi pihakoristeeksi jättää. Sen jalat ei kestä rankkaa liikutusta mutta pää ei kestä liian kevyttä. Nykyinen tallimme, pihatto ja heppakaverit ovat paras mahdollinen paikka Lobelle, se selvästi viihtyy hyvin.


Jos kyseessä olisi yhtään helpompi hevonen kuin Lobe, harkitsisin sen pois antamista. Mutta kun Lobe on Lobe. Se on oikeasti haastava hevonen ratsastaa, eikä sen kanssa pärjää ihan kuka tahansa. En missään nimessä halua rikkinäistä hevosta laittaa kiertoon, sillä siitä ei tunnu olevan kuin huonoja kokemuksia. Vuokraajan löytäminen on osoittautunut lähes mahdottomaksi, joten miten muka löytäisin Lobelle kunnon ylläpitäjän/omistajan. En luota rakastani juuri kenenkään käsiin, joten en voi kuvitellakaan antavani sitä pois. Tuntuu kuitenkin typerältä, että olisin laittamassa loistavan luonteen omaavan hevosen monttuun sen takia, etten luota ihmisiin enkä usko löytäväni sille tarpeeksi hyvää ja huolehtivaa kotia.




En tiedä kuulostaako tämä nyt jotenkin itsekkäältä, mutta haluan sen olevan minä joka lähettää parhaan ystäväni sen viimeiselle matkalle. En halua sen olevan joku tuntematon ylläpitäjä, kun minä olen toisella puolella Suomea opiskelemassa. 


Kuulostaa kamalalta, kun puhun että meillä on korkeintaan alle vuosi enää yhteistä aikaa jäljellä. Lobella olisi enää alle vuosi aikaa elää. Mikä minä olen päättämään, onko sille parempi olla täällä maanpäällä vai jossain muualla, pilvien reunalla? Olen vain vasta täysi-ikäisyyden saavuttanut, kasvava ja keskeneräinen ihminen. Miten minulla voi olla noin iso vastuu harteillani, osaanko tehdä päätöstä oikein ja oikeaan ajankohtaan?


Ajattelin kuitenkin asian tullessa ajankohtaisemmaksi pyytää Lobea koko meidän aikamme hoitaneen eläinlääkärin vielä kuvauttamaan tamman jalat. Kysyä, olisiko parempi vain päästää irti. Kysyä, olenko kamala ihminen jos teen niin. Kysyä, onko nyt aika. Entä jos hän tokaisee, että ei, mitä turhaa laittaa monttuun vielä, kun rouvalla olisi vielä polttoainetta mistä porskuttaa? En minä silloin sitä voisi tehdä, enhän? Toisaalta, miksi pitkälle kouluttautunut ja kokenut eläinlääkäri sanoisi niin, kun tietää kuitenkin nivelrikon vain pahentuvan ja tietää Loben tilanteen. Jotkut laittavat ystävänsä pois heti saatuaan kehärengas-tuomion, se on niin pirullinen vaiva. Jotkut yrittävät kaikkensa ja pitävät vaivaisia hevosiaan viimeiseen asti, ehkä aiemminkin olisi voinut päästää irti.



Tunnen kamalia omantunnontuskia, kun mietin asiaa. Nimittäin mietin asioita järkiperäisesti. Miten se hoidetaan, mitä sen jälkeen, missä järjestyksessä ja niin edelleen. Mitä teen kaikille Loben varusteille, miten hevosharrastukseni loppuu siihen ja kaikkea tämän tapaista. Kyyneleet kihoavat silmiini joka ikinen kerta, kun nämä ajatukset käyvät mielessäni. Kamala tunne. Mutta minkäs sille voi, kun hevosen on ostanut, niin yleensä omistajan viimeinen ja tärkein tehtävä on päästää irti ja antaa rakkaimpansa mennä. Onko tämä se kamala hinta, joka on pakko maksaa näistä ihanista yhteisistä vuosista?


Nyt kaipaisin rohkaisevia sanoja ja kokemuksia. En tarvitse "kuoppaan vaan ja mahdollisimman pian" kommentteja, vaan oikeasti rakentavaa palautetta ajatuksistani ja kertomuksia mitä olette itse tehneet ehkä vastaavassa tilanteessa. Tämä on todella vaikea asia minulle, joten oli pakko päästä purkamaan ajatuksiani. Toivottavasti ymmärsitte edes osan ajatuksen juoksustani, ehkä siitä jotain selkoa saa. Kiitos ja kumarrus, olen puhunut.



















sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Matkakännykkäkuvia

 Reissun alusta pakolliset passi- ja lentokonekuvat. Iltaruoka ja täydellinen, paras hotelliaamupala jossa olen koskaan ollut!

 Ekana aamuna Salzburgissa, reippaana reissattiin Saksan puolelle Alpeille. Matkustettiin postbussilla ja Salzburgissa vierailtiin naurettavan ihanassa joulukaupassa!

Itävaltalaisia herkkuja ekassa ruudussa, saksalaisia vikassa. Väliin jää aamupala puistossa ja kuva juna-asemalta!

 Münchenin metro, saksalaista makkaraa ja jumalanpalvelusta (aika ujo kuva). Ällöttävän näköinen pasta-annos oli yllättävän hyvä!

 Terveellistä aamupalaa metroasemalla, vierailua olympiastadiumilla ja oluttuvassa (kiltisti mehua vaan)

 Oluttuvasta sisäkuvaa, harmi kun järkkäriä ei tuolla tullut käytettyä... Matkustelufiiliksiä, kyllä oli puuduttavaa ja sen jälkeen nukutti maittavasti!

 Saksassa joka kuvassa

 Perusturistit

 Viisi kaupunkia ja neljä maata, Berchtesgadenista en löytänyt filteriä :(

Ei sovi unohtaa terveellisiä ruokailuja eikä ihania jättiläiskilppareita!



Nyt olette varmaan aivan korvianne myöten täynnä näitä matkapostauksia - hyviä uutisia; nyt ne loppuivat! Vielen Dank ;)


torstai 3. marraskuuta 2016

Münchenin eläintarha


Münchenissa vierailtiin valtavassa eläintarhassa, Tierpark Hellabrunnissa. Oli todella mukava ja lämminhenkinen paikka, suosittelen suuresti mikäli joku siellä kulmilla liikkuu! Lapsiperheille varmasti ihanteellinen puisto, mutta kyllä meilläkin oli mukavaa.