Sivut

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Berliini


Tuomiokirkko

Uskonnon kirjoituksista suoraan tallille, jonka jälkeen loppuiltaan kuului matkalaukun täyttöä. Kahden ja puolen tunnin yöunilla nukuttiin vähän pommiin, sitten kiireessä lähdettiin ajamaan kohti Helsinkiä. Lentokentän parkkipaikalla oltiin ennen kuutta, tällä kertaa tajuttiin lentokenttäbussien olemassaolo (hienosti käveltiin turhaan se reilu kilometri vuosi sitten, Krista!). Finnairin kone nousi ilmaan noin kello 08:20, puolessatoista tunnissa oltiinkin jo perillä Berliinin lentokentällä.


Seikkailtiin itsemme muutamassa tunnissa hotellille, oli siinä taas muistelemista miten Saksassa nuo junat ja bussit toimivat. Aivan mahtava neljän ja puolen tähden hotelli, kyllä jättisänky ja kylpyamme houkuttelivat etenkin ekana iltana, kun rättiväsyneenä palattiin kaupungilta.



Berliinissä hintataso yllätti taas niin positiivisesti; paras syömäni kebab löytyi neljällä eurolla parin kymmenen metrin päästä hotellilta. Ruokakaupassa kaikki oli niin halpaa, ihana kuoharipullokin saatiin parilla eurolla! Julkisilla liikuttiin rajattomasti koko reissu (neljä päivää) neljälläkympillä, sisältäen alennuksia vaikka ja mihin. Hyvä kun tuolla rahalla Suomessa pääsee edes menolipulla Helsinkiin!

Joulukuisen terroriteon tapahtumapaikka
 Berliinin maskottikarhu ja muurin paikkoja


Berliini on kaupunki, jossa ei tule pahemmin käveltyä, julkisilla pääsee kaikkialle. Piru vieköön, kun piti tuohon luottaa, arvatkaa vaan kuka käveli kaikki ne kymmenet kilometrit lättänöillä vansseilla ja valitti ihan kiitettävästi kuolleita jalkaparkoja! Olisi vaan pitänyt uskoa äitiä, ja napata ne lenkkitossut matkalaukkuun. ;) Askelmittari olisi ollut kätevä, käveltiin nimittäin ihan tolkuttomasti.

Valtiopäivätalo. Alla pala muuria ja Mariekirche


Nähtävyyksistä oli pakko valikoida mitä käydään katsomassa. Nähtävää oli niin paljon, ettei se olisi loppunut kesken kahdessa viikossakaan! Käytiin Brandenburgin portilla kahdesti (päiväsaikaan siellä oli joku tapahtuma käynnissä), Bundestag-valtiopäivätalolla, Holocaust Mahnmalilla (juutalaisten muistomerkki), muurilla, Sachenhausenin keskitysleirillä, TV-tornissa, keisari Vilhelmin muistokirkolla sekä Checkpoint Charliella. Käytiin muutamassa kirkossa sekä museoissa, jotka olivat aikas tylsiä. En taida olla yhtään museoihminen!

Holokaustin muistomerkki
Työ vapauttaa
TV-tornissa
Vähän erilainen luterilainen kirkko kuin meillä Suomessa
Tietty kellotapuli oli koristeltu näin nättiin oranssiin ;)


Zoo Berlin -eläintarha oli myös pakko käydä kiertämässä, vaikkakin se osottautui tylsemmäksi kuin Münchenin vastaava tarha. Vähän joka paikassa oli remontteja menossa ja joitakin eläimiä ei nähty melkein ollenkaan (lintuja, kissaeläimiä).



Neljä päivää hurahti nopeasti ja taas oltiin istumassa lentokoneessa! Berliinin Tegel-lentokenttä oli hurjan pieni (tai ainakin se terminaali, josta me lähdettiin) verrattuna Helsinki-Vantaaseen. Naureskeltiin mun kulkemistaitoja Suomessa: ulkomailla kyllä luonnistuu bussien ja junien käyttö, mutta kotimaassa ei sitten millään. Nimimerkillä hypättiin vaihteeksi ihan väärään lentokenttäparkkibussiin ja missattiin siinä välillä oma bussi. Pakkasessa oli kiva hytistä vähillä vaatteilla! Viimeisenä päivänä Berliinissä lämpötila kohosi yli kahteenkymmeneen, joten oli aika karua taas palata Suomen "kevääseen".



keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Pikkuponia pitkästä aikaa!



Vihdoin sain raahattua takalistoni sekä kameran Oonan luo! Olen jopa innostunut siellä käymään kolmesti ihan lyhyen ajan sisällä, reipas minä. Oonalle kuuluu ihan hyvää, mitä nyt kolmikko karkasivat muutamina päivinä tylsyyden yllättäessä. Olen käynyt pitkästä aikaa ajamassa ponilla, milloinkohan edellinen kerta on ollut? Nuorin pikkusiskoni on myös ratsastanut muutamia kertoja pikkuponilla, on hän vaan niin hyvä opettaja!

Vastasyntyneitä lambeja! <3
Kisu
Oonalla pystyy ihan huoletta maastossa ravaamaan - myös vasta-alkajat

Oonalla kun ei ole tullut ajettua, on sitä vaan niin tottunut Loben ajamiseen. Vauhtieroa on muutamat hassut kilometritunnit siinä välissä! Oonan vauhti tuntui silkalta matelulta, Loben kärryillä sen jälkeen vähän hirvitti miten lujaa taas mentiin pelkästään hölkkäpätkällä.

Ajokuvat c Krista


perjantai 14. huhtikuuta 2017

Näin luin ylppäreihin


Ihan aluksi sanottava muutama sana ylioppilaskirjoituksista aka stressinsietokilpailuista. Ylppärit sinänsä eivät minua haittaa, välillä on kiva nähdä näinkin laajalta pohjalta se oma osaaminen. Se, että ylioppilastodistuksella on koko ajan kasvava painoarvo jatko-opiskeluja ajatellen, on asia, josta en nauti yhtään. Varsinkin kun omat tavotteet ovat korkealla myös jatko-opiskelun kohdalla, stressaa kirjoitukset väkisinkin vielä enemmän. Ja ei - minä en ole hyvä sietämään stressiä. Luulisi, että siihen tottuu, mutta hevonpuppua. En varmaan ole koskaan yhtä stressiherkkää ihmistä tavannut kuin itse olen. Hyvin siis menee! Nyt seuraa perusteellinen katsaus menneisiin, syksyn kirjoituksiin, joten jos ei jaksa lukea tätä, voi skipata seuraavaan tummennettuun otsikkoon.



Aloitin kirjoitukset syksyllä 2016. Englannin kokeeseen lähdin vähän hällä väliä -fiiliksellä enkä juuri valmistautunut koitokseen. WordDive-abikurssia yritin suorittaa, mutta hävettää myöntää, etten saanut sitä lähimainkaan valmiiksi. Rahat jäivät siis saamatta, sillä koe menikin odotettua kehnommin. Kuuntelu ja kirjoitelma menivät tuttua linjaa, mutta kirjallisen avokysymyksissä mokasin   ihan huolella. Tulos nousi nippa nappa yli M:n rajan (yhdellä pisteellä rajan yli). Vähän harmitti, että olenko oikeasti noin huono. Lukiokurssit kun näyttää ysin suoraa ja muutenkin kielitaito tuntuu vahvalta. En kuitenkaan jäänyt murehtimaan, sillä tiedostin oman valmistautumattomuuteni, olihan tuo vain harjoituskierros.


Biologia oli toinen syksyn kirjoitettavista. Kympin kurssirivistöllä lähdin koitokseen itseluottamuksen kera. Tämän mä osaan! No, kesä kun alkoi, bilsan kirjat oli viimeisenä mielessä. Olihan koulussa tästä varoteltu, että oikeasti kesällä harva jaksaa täydellä teholla lukea. Uhkaavasti heinäkuu läheni loppuaan, ja tajusin että kirjat pölyyntyy edelleen pöydällä. Kohta tulee kiire. Stressasin lukemattomuuttani eikä siinä stressipyörteessä saanut enää mitään aikaan.

Koulu alkoi, kurssit pyörivät ja yritin edes jossain pärjätä. No, pärjäsin kursseissa, mutta en bilsassa. Huonoin eväin lähdin matkaan ja oli se aika isku vasten kasvoja. Takki tyhjänä, itku silmässä poistuin luokasta. Kirjoitusaamuna kaiken lisäksi nousi kuume, ja kyllä kirjoittaessa tuntui, että nyt on happi vähissä. Ilta istuttiin päivystyksessä lääkärintodistus haaveissa, mutta sitä saamatta jouduttiin lähteä kotiin nukkumaan (kiitos keskussairaala ja turha jonotus, ei edes lääkärille asti päästy). Vielä enemmän harmitti, kun tulokset tulivat. Cum laude approbatur sieltä tuli, voi sitä surun määrää. Tiesin jo kirjoittamaan lähtiessä, ettei tätä sitten uusita: keväällä psyka on samana päivänä biologian kanssa. Kesällä jo alkoi kaduttaa, miksi bilsan lähdin kirjoittamaan. Pakko myöntää: ahnehdin liikaa ja nyt se näkyy todistuksessani. Harmittaa, mutta minkäs sille voit.




Helmikuun puolessa välissä ennen lukulomaa oli kolme koitosta edessä. Äidinkielen tekstitaidolla aloitettiin. Tiesin olevani vahvoilla kirjoitustaitojeni ansiosta, mutta kyllä pelotti ja paljon. Syksyn bilsa kummitteli mielessä ja tiesin, ettei hyvät kurssiarvosanat hyvää kirjoitusta takaa. Koko abivuoden olin kirjoittanut huonoimmillani 5 pisteen vastauksia (6p maksimi), joten riman pidin itselleni korkealla. En halunnut toistaa virheitäni, vaan edelliset illat töhersin kaikenmaailman äidinkielen terminologiaa muistilapuille. Niitä levittelin pitkin huushollia: hampaita pestessä luin argumentaatioanalyysistä.

Näin jälkikäteen ajateltuna tämän olisin voinut tehdä vaikka viikkoa aiemmin - se aloittaminen vain on vaikeinta. Tutustuin myös edellisvuosien koottuihin äidinkielen ylioppilaskirjoihin. Näistä oli oikeasti huippupaljon apua ja nyt mielessä kiilsi selkeä visio siitä, millaiset vastaukset kirjoitan. Ja onneksi niin tein, en panikoinut tilanteessa yhtään vaan kirjoitin niin hyvin kuin osasin, ja ainakin lähtöpisteiden mukaan hyvin kirjoitin.


Maanantaina oli vuorossa ruotsin kuuntelu. Kuten varmasti tänä keväänä keskipitkää ruotsia kuunnelleet tietävät, oli kuuntelu epäonnistunut. Luku- ja vastaustauot olivat jossain kohdissa olemattomat, joten ihan munkilla jouduin osat mustaukset heittämään. Miten vastata, kun et edes kysymystä saati vastausvaihtoehtoja ehdi lukea? Ärsytti tosi paljon, sillä ymmärsin nauhalta tulleen puheen hyvin, mutta itse vastausvihko oli tuhoava elementti tässä. Otti päähän ja ottaa edelleen, 15 pistettä huonompi tulos normaaliin tasooni nähden. Ei hyvä, nyt olisi vain tsempattava kirjalliseen ja toivottava, että ihana YTL ottaa pisterajoissa liian vaativan kuuntelun huomioon.


Seuraavana päivänä oli pitkän englannin kuuntelu. Halusin pärjätä hyvin, sillä ruotsin jälkeen tiesin, miten kurjalta tuntuu lähteä kirjallisiin huono kuuntelutulos pohjana. Tykkäsin enkun kuuntelusta, mutta en silti osannut sanoa menikö hyvin vai ei. Iltapäivällä käytiin opettajan kanssa vastauksia läpi, enkä voinut estää hymyn hiipimistä kasvoilleni. Monivalinnoista vain yksi väärin ja avoista suurin osa oikein, nyt meni hyvin! Taisi olla yksi parhaista - ellei jopa paras kuunteluni lukiossa. Tästä olisi hyvä jatkaa!




Näin luin ylppäreihin


Aikataulussa pysyminen on kaiken a ja o. Itse pysyin lukulomalla (3 viikkoa) hyvin lukurytmissä, minimissään luin viisi tuntia päivässä. Parhaimmillaan meni yhdeksää tai kymmentä tuntia. Pyrin pitämään itseni ruodussa erottamalla luku- ja vapaa-ajan selvästi. Luin koulupäivän ajan, illat tein jotain ihan muuta. Vaikka ärsytti viettää valoisa aika sisällä lukien ja ajella tallille vasta illan hämärtyessä, oli se niin tehtävä. Viikonloputkin olisin halunnut pitää täysin kirjavapaana, mutta pakkohan sitä oli viikonloppuisin vielä jatkaa.

Lukupaikkana mulla toimi ihan oma kirjoituspöytä: olin varautunut, etten pysty siellä keskittymään, mutta ihmeen hyvin onnistui! Soitin Spotifystä klassista musiikkia (yleensä en kyllä sellaista kuuntele), joka auttoi mua keskittymään. Kun musiikki soi, silloin luet. Sometaukoja pidin, mutta silloin kokonaan kirjat syrjään ja musiikki pois. Olin varautunut menemään kirjastoon lukemaan (olisi ollut huonompi homma; aukeaa vasta kello 12), yhden päivän luin siskoni kämpässä, muutoin pysyttelin kotona. Ajattelin, että jouduin itseäni motivoimaan herkuilla jatkuvasti. Kun lukurytmiin pääsee, herkuttelu vain häiritsee! Ekat viikot vedin kokonaan ilman palkkioita, loppua kohden voimat alkoi loppua, joten piti irtokarkkeihin turvautua...

Ajankäsittely on siis oikeasti tärkeää! Kolme viikkoa kuulostaa pitkältä, mutta voin kertoa, että ei ole. Se menee hujauksessa ohi ja puff, lukuaikasi katosi kuin tuhka tuuleen. Itse havahduin vasta ensimmäisen viikon jälkeen, että piru vieköön tässä tulee kiire! Vaikka lukujärjestyksen olin tehnyt jo joululomalla, en siinä pysynyt ekan viikon jälkeen. Tein prioriteettijärjestyksessä: aamulla aloitin tärkeimmistä aineista, ja jos iltapäivällä ei enää ehtinyt vähemmän tärkeitä, niin voi voi.

Tältä näytti etukäteen tehty lukujärjestys ensimmäiselle viikolle. Punaisella ne aineet, joita en ehtinyt lukea (ne siirsin lauantaille, mutta en silloinkaan niitä tehnyt). Luettu yhteensä: 29 tuntia.

Ma Ti Ke To Pe La Su
6-7            
7-8
8-9 Ps En Ru Ue Äi  
9-10 Ps Ma Ps Ru En  
10-11 Äi Ps Ps Äi Ps Ps
11-12 En Ps Äi Ps Ma  
12-13 Ma Äi En Ps Ru  
13-14 Ue Ru Ma Ma Ue  
14-15 Ru Ue Ue En


Tältä näytti spontaani lukujärjestys kolmannella viikolla. Sinisellä merkitty ylimääräiset (ei etukäteen suunnitellussa lukujärjestyksessä). Luettu yhteensä: 41 tuntia. Esim. tiistaina oli matikan tentti koululla, siksi lukutunteja vähemmän.


Ma Ti Ke To Pe La Su
6-7 Ps Ps Ps Ps Ps  
7-8 Ps Ps Ps Ps Ps
8-9 Ps Ue Ps Ps Ps   Ru
9-10 Ps Ma En Ps Ps Ps Äi
10-11 En Ma Ue Ps En Ps Ps
11-12 Ma Ma En En Äi  
12-13 Ru   En Ue Ru  
13-14 Ps   Ru      


Kirjoitin siis nyt keväällä 2017 seuraavat aineet: äidinkieli, pitkä englanti (uusin), keskipitkä ruotsi, pitkä matematiikka, psykologia ja uskonto. Psyka oli ehdottomasti tärkein aineeni, sillä aloitin aina aamuni. Harkitkaa oikeasti tarkkaan, kuinka monta ainetta kirjoitatte, etenkin reaalien kohdalla! Minä taas toistin omia virheitäni ja hamstrasin liikaa hommaa: lukulomalla alkoi jo kaduttaa, miksi olinkaan jo kolmannen reaalin ottanut matkaan.

Lähestymistapoja, joilla lähteä ylppäreihin lukemaan, on varmaan sata. Tässä kerron nyt teille omani. Aamukuudelta (joskus aiemminkin) herätyskello soi, ja seuraavat kahdeksan tuntia luin ja luin. Oma lukuloma oli hyvin teoriapainotteista, en ehtinyt juuri mitään tehtäviä tehdä. Käsittelen lukulomaani nyt ainekohtaisesti:


Äidinkieli
Esseekoetta varten ei kunnolla pysty lukemaan, kyse on vain kypsyyden ja luovuuden näyttämisestä. Meille suositeltiin lukemaan edes yksi romaani lukuloman aikana, joten niin tein. Tai no, kesken se jäi, mutta luin sentään jotain! Muuten en kauheasti äikän eteen jaksanut vaivaa nähdä, luotto omiin taitoihin on sen verran kova. Selailin kyllä vanhoja vastauksia ja muutamaa kirjaa (kuvassa), mutta sekin tapahtui viimeisinä iltoina ennen h-hetkeä.

Äikkä aloitti kahden viikon kirjoitusrupeaman. Lähdin aika jännillä fiiliksillä: jos nyt en mokaisi, vaan kirjottaisin tasoni mukaisesti, olisi L taskussa. Esseeaiheet yllättivät positiivisesti, olisin voinut lähteä kirjoittamaan vaikka kuinka monesta! Pohdin kauan otsikkoesseen (Tarpeelliset ja tarpeettomat pelot) ja kuva-aineistoesseen välillä, mutta päädyin lopulta pelko-aiheeseen. Tiesin olevani vahvoilla siinä psykologian osaamiseni kanssa, ja oikean valinnan tein. Olisin lähtenyt tekemään kuvatehtävää ihan väärältä kannalta. ;)

Tekstiä riitti viidennelle sivulle ja olin aika ylpeä luomukseeni! Toivottavasti YTL olisi samaa mieltä minun ja äidinkielenopettajani kanssa, 50 pisteellä tekstini lähti liikkeelle. Peukut pystyssä, ettei pahasti pisteet tippuisi, niin kyllä tavoitteeseeni yllän.

Tästä äidinkielen tekstitaito- ja esseekokeeseen.




Psykologia
Lukiossa luin 7 kurssia psykaa, kurssien keskiarvo riittää kymppiin. Koska kyseessä on aine, joka aidosti minua kiinnostaa ja jaksan sitä päntätä, tavoitteet asetin korkealle. Laudatur olisi kiva. Lähdin hyvillä fiiliksillä lukemaan psykaa ekasta kirjasta lähtien, ajatuksena lukea kaikki kirjat muistiinpanojen ja kertauskirjan lisäksi.

Ekan viikon jälkeen tajusin, etten ole edes ensimmäistä kurssikirjaa lukenut. Enää reilu kaksi viikkoa aikaa. Samantien viestiä isosiskolleni kysyen hänen psykan lukumenetelmiä. Vastauksen saadessani tajusin, että nyt tulee kiire ja heitin miltei hukkaan yhden viikon! Viikonlopun aikana luin keskeneräisen kirjan loppuun ja kakkosviikolla lähdin ihan uudella asenteella matkaan.

Ehdin kaikki viisi kurssikirjaa lukea läpi, yliviivata jokaisesta kappaleesta jokaisen tärkeän asian ja kirjoittaa muistiinpanot niistä kappaleen päätteeksi itselle ylös. Aika kovaa tahtia siinä sai painaa, mutta sain homman valmiiksi kolmosviikon lopulla! Vielä jäi muutamia päiviä aikaa kerrata muistiinpanoja ja kurssivihkoja. Kertauskirjaa en ehtinyt avatakaan, mutta sain mielestäni sen verran kattavan pohjan kurssikirjoista, etten kokenut jääneeni paitsi mistään.

Muistiinpanojen lisäksi kirjoitin jokaisen vastaantulleen tutkijan nimen paperille; kolmen viikon kuluttua nimiä ja tutkimuksia oli puolitoista arkkia täynnä.

Ensimmäinen sähköinen ylioppilaskirjoitus toi oman stressinsä peliin, ihan kuin psyka itsessään ei olisi tarpeeksi kuumottavaa kirjoittaa. Sähköisistä kokeista voisin kirjoittaa ihan oman juttunsa, sen verran vahva mielipide minulla niistä löytyy... Edellispäivän harjoituksissa kukaan ei oikein osannut sanoa miten minun läppärini saadaan buutattua, joten hyvillä mielin sitten kirjoituksiin. Onnea oli matkassa ja sähköisyys ei aiheuttanut pahemmin päänvaivaa, vaikka edelleen olenkin sitä mieltä, että saan tuotettua parempaa tekstiä paperille kuin näppäimistölle!

Koe itsessään oli aika pettymys: tosi samankaltaisia tehtäviä, en päässyt kunnolla neuron ja mielenterveyshäiriöiden osaamisellani pätemään... Tuon kokeen olisi hyvin voinut suorittaa paperille, materiaaleista ei ollut minulle oikeastaan mitään hyötyä (vaikka sinne videoita ja muita oli tungettu). Pitkiä vastauksia kirjoitin ja syljin suttupaperille kaiken, mitä asioista tiesin. Kokeen jälkeen oli aika sanaton fiilis, ei tiennyt yhtään miten meni.

Hyvän vastauksen piirteitä katsellessani alkoi ärsyttää. Esimerkiksi ensimmäisessä tehtävässä (sanaselitys) täytyi selittää työmuistin merkitys oppimiselle, sanamäärä 50! Yritä siinä sitten Baddeleyn muistimallia ja muita tunkea viiteenkymmeneen sanaan. Ärsytti ja paljon, ettei omaa osaamista saa näyttää sanamäärien vuoksi!

Lähtöpisteet olivat kuitenkin hyvät, vaikka pisterajojen arvelu on silkkaa lottoamista. Kerralla koko koe pisteytyksineen täysin uusiksi, joten vasta toukokuussa voin sanoa, ylsinkö tavoitteeseeni. Luin psykologiaa lukulomalla yhteensä 65 tuntia, joten oli vähän turhautunut olo kokeen jälkeen. Paljon, paljon vähemmälläkin lukemisella olisi selvinnyt.

Tästä psykologian kokeeseen.




Englanti
Syksyn huonosta suorituksesta motivoituneena ajattelin tsemppaavani ihan täysillä enkun lukemiseen. No, mitenkäs kävikään? Kertauskirja aukesi vasta edellisenä iltana enkä oikeastaan kerrannut ollenkaan. Kaikki lukioajan monisteet kävin läpi ja samalla kirjoittelin kaikkia sanoja ja sanontoja ylös vihkoon. Minulla nimittäin on laaja sanavarasto puhuessa, mutta auta armias kun ne pitäisi paperille kirjoittaa!

Koska enkku on itselle "helppoa", lähdin tosi kummallisella fiiliksellä kokeeseen. Toisaalta tiesin, että osaan mitä osaan, teen parhaimpani. Silti harmitti, etten ollut ehtinyt kerrata kunnolla ja pelkäsin taas mokaavani. Samasta ongelmasta kärsiville sellainen muistutus, että englannin ylioppilaskokeet on oikeasti tosi vaikeita ja niissä on kova taso - ei ihmekään, että tulee osaamaton olo niitä tehdessä.

Koe oli ihan ok, mutta avoissa mokailin taas ihan huolella. Tein muutamia typeriä virheitä, oikeat vastaukset taas löytyivät suttupaperilta... Joten jos E jää nyt näillä lähtöpisteillä muutaman pojon päähän, ärsyttää kyllä ja paljon.

Tästä englannin kokeeseen.



Ruotsi
Persiilleen mennyt kuuntelu rokotti kyllä aika huimasti lukumotivaatiota ruotsiin, vaikka silloinhan se pitäisi olla päinvastoin... Vaikka lähdin ekalla viikolla tsemppaavalla asenteella matkaan ja englannin tavoin selailin kaikkia monisteita samalla sanoja kirjoittaessa, ei loppuviikoista lukemisesta meinannut tulla enää mitään. Kertauskirjaa en avannut ollenkaan, joka harmittaa näin jälkeenpäin kyllä aika lailla, oli nimittäin tosi hyvä kirja kyseessä.

Ruotsi ei koskaan mulle ole ollut ylitsepääsemättömän vaikeaa, mutta vaikeaa silti. Siinä missä enkussa on saanut ysejä omalla taidolla, on ruotsissa joutunut raatamaan niska limassa edes sen kasin eteen. Enkussa harjoiteltiin melkein joka kurssilla yo-vihkoja, ruotsissa kerrat pystyi laskea yhdellä kädellä. En tiennyt yhtään miten pahaa odottaa, joten fiilikset oli aika kauhuisat.

Onneksi kävin kesällä Ahvenanmaalla ruotsin kielikurssilla (ykkösen kesällä kävin puolestani Isossa-Britanniassa enkkua oppimassa kielimatkalla), sain jotain lisäapua siitä myös ylppäreiden lukuun. Toinen pelastava elementti oli WordDive-abikurssi (M tai rahat takaisin), jonka kanssa painin aika pitkään. Sain sen valmiiksi kolme päivää ennen koetta, vitsi että oli voittajafiilis! Päivittäinen rutiini ruotsin opiskeluun ja sanojen kertaaminen kerta toisensa jälkeen auttoivat huimasti: oli ihanaa lukea yo-vihkon tekstejä, kun bongaili opittuja sanoja ihan koko ajan! Vaikka kurssi oli muuten aika tylsä ja yksitoikkoinen, auttoi se oikeasti. Lisäksi en tykännyt yhtään nettiversiosta, joten suoritin sen lähes kokonaan puhelimella. Toimi! ;)

Kolmas pelastajani oli mokaileva YTL - ainakin toivon niin. Teknisesti epäonnistunut kuuntelu sekä kielioppivirheet yo-vihossa jos voisivat niitä pisterajoja vähän tiputtaa, niin olisin jätteglad! En siis saisi rahojani takaisin ;)

Tästä ruotsin kokeeseen.




Pitkä matematiikka
Matikka oli se pahin ja pelätyin, mutta silti kaikkein huonoiten valmistauduttu. Koko lukion vedin kasin kurssirivistöllä matikasta, mutta luotto omiin taitoihin ei ollut kovin korkealla. Tuntuu etten mitään osaa, mutta aina saan räpellettyä paperille edes jotain sinne päin. Kursseilla panostus oli täysi nolla: jos en jotain ymmärtänyt, en edes jaksanut yrittää ymmärtää. Hyvä asenne, eikös? :D Matikasta en ole koskaan tykännyt, varmaan huomaa...

Kaikissa aineissa psykaa lukuunottamatta huomaa tämän alkuinnostuksen; ekalla viikolla jaksoin matikkaan panostaa, mutta siihenhän se sitten jäi. Psyka vei kaiken aikani, se näkyi myös matikan kanssa. Ekoilla viikoilla kävin jokaisen kurssikirjan ja vihon läpi, yritin omaksua teoriat ennen käytäntöä. Lukeminen oli hauskaa - sain kerrankin ahaa-elämyksiä ja tajusin todella monet asiat, joita en kursseilla ymmärtänyt! Fiilis oli hyvä, mutta matikan tentin (eli viimeisen preppauksen) jälkeen tyssäsi ilo siihen. Siellä laskettiin, ja tajusin että enhän mä ole laskenut ainuttakaan laskua.

Kertauskurssilla laskettiin kertauskirjan laskuja, mutta kotona se vain jäi. En koskaan osannut tehdä matikan juttuja kotona, sama jatkui nyt lukulomalla. Oli teorioiden kertaamisesta jotain hyötyä, sillä osasin sitten peruslaskuissa tietojani hyödyntää. Laskea vaan olisi pitänyt...

Lähdin kokeeseen asenteella, etten niitä vaikeimpia osaa kuitenkaan, joten älä ota paineita. Yritä vaan ne helpoimmat (laskimettomat) tehtävät ratkaista oikein, niin pitkällä ollaan. Kaikista muista aineista haaveilin salaa L:stä, matikan kanssa olin realisti ja toivoin M:ää. Lukuloman jälkeen rima tippui aikalailla: tavoitteena oli läpipääsy, haaveena C ja unelmana M. Vikojen iltojen panikoinnit tuskin auttoivat yhtään, mutta halusin edes muutaman laskun laskea koko lukulomalla. Pöh.

Koe meni vähän miten meni, en osannut sanoa olinko tyytyväinen. Jos pisterajat pysyvät sunnilleen siinä, missä aina ennenkin ovat olleet, niin mulla on mahdollista saavuttaa mun haave! Hienoa tässä on se, että suoritin kaikki pitkän matikan kurssit kunnialla sekä selvisin ylppäreistä hengissä! Vaikka taktisesti järkevämpää olisi ehkä ollut lukea se lyhyt tai vähintään kirjoittaa se (en hyödy pitkällä pääsykoepisteissä mitenkään, lyhyen E:lläkin olisin saanut kymmenen pistettä enemmän kuin pitkän tuloksellani)...

Tästä matematiikan kokeeseen.



Uskonto
Lähdin kirjoittamaan uskontoa vain ja siksi, että meillä on huippuhyvä opettaja ja tykkäsin totisesti hänen uskonnontunneistaan! Uskonto on helppo kirjoittaa. Niinhän ne sanoo, en tiedä olenko samaa mieltä. Ajattelin ussasta olevan myös tukea mun psykan opiskelulle. Lukulomalla kyllä alkoi kaduttaa, miksi kolmannen reaalin valitsin, mutta tehty mikä tehty. Matikan jälkeen ussa tuntui lastenleikiltä. ;)

Hävettää myöntää, kuinka huonoilla eväillä lähdin reaalia kirjoittamaan. Tai siis ei mun ihanissa eväissä vikaa ollut, valmistautumisessa sitäkin enemmän. Psykan jälkeen mun motivaatio romahti aivan täysin, en jaksanut enää keskittyä saati lukea kolmea tuntia enempää päivässä. Pelkkä aikaansaamattomuuteni ahdisti, nyt kun pitäisi vielä jaksaa puristaa viimeisetkin mehut irti!

Päädyin opettelemaan vain isompia asiakokonaisuuksia: reformaatio oli ensimmäinen opeteltava (olihan nyt 500. juhlavuosi). Opettelin kärsimystä, vähän Raamattua, maailmanuskontoja ja sen semmoisia. Tukeuduin lähinnä vain kurssiemme muistiinpanoihin, jotka olivat varsin kattavat - onneksi. En nähnyt järkeväksi lähteä kirjoja lukemaan kuten psykassa, tunsin pärjääväni varsin hyvin pelkillä monisteilla.

Kun koepaperin sain eteeni, olin ehkä jo turhan hyvällä fiiliksellä. Ei pahemmin ressannut muihin aineisiin verrattuna, tiesin että tämä on se viimeinen. Sain kokeeni valmiiksi reilussa neljässä tunnissa - nopeammin kuin minkään muun aineeni. Luokasta poistuessa tuli fiilis, että osasinko näin hyvin vai mokasinko ihan huolella, kun ekana lähdin. ;)

Koepaperin saadessani olin oikein tyytyväinen: useat kysymykset osuivat juuri niihin aiheisiin, joita olin lukenut! Sain kirjoittaa Raamatusta, reformaatiosta ja abortista eettisenä kysymyksenä - ja arvatkaa vaan, kuka oli etiikan kurssilla pitänyt oppitunnin abortista! Jos hyvä sauma sattuu ja YTL tykkää järjenjuoksustani, voi hyvällä tuurilla napsahtaa oikein mieltä lämmittävä arvosana. En uskalla näitä kauheasti ääneen vielä huudella, minun tuurilla kaikki kiikunkaakun-arvosanat laskevat alemmalle tasolle. Toukokuuta odotellessa!

Tästä uskonnon kokeeseen.



Nyt sana on vapaa!
Haluatko kysyä jotain lukiosta tai kirjoituksista? Minä vastaan! Onko joukossa kohtalotovereita, kohta valmiita ylioppineita? Miten teillä meni kirjoitukset?



tiistai 11. huhtikuuta 2017

Äksidentin ainekset kasassa


Olipa kerran tiistaipäivä, jolloin Merika lähti innoissaan tallille puolen päivän jälkeen. Iltapäivällä tallipäivä ei enää niin kivalta tuntunutkaan, verta ja rikkinäisiä varusteita vaan.


12:45 Lobe päätti alkaa taas säikkymään tarhan porttia, olihan sähkölangan maahan putoamisesta jo viikko kulunut ja monta ongelmatonta päivää välissä! Mamma otti ja lähti, jouduin sitten mutaan tarpomaan uudelleen hevostani noutamaan. Vähän kun karjaisi toisen karkausyrityksen kohdalla, oltiin taas niin kilttiä tyttöä.

13:10 Tuulisen päivän vuoksi päätin etsiä korvahupun, sai sen kaivaa kaikkien sekatavaroiden joukosta. Tietty tuuli hellitti, kun matkaan päästiin!

13:20 Kärryt perään ja eikun matkaan! Sunnuntain ajolenkki sujui niin mukavasti, että ajattelin pitkästä aikaa lähteä Loben kanssa kaksistaan ajelemaan metsään.

14:07 Otin välikäynneillä Lobesta muutaman kuvan. Hikinen tamma aisojen välissä jo tässä vaiheessa, sillä oltiin ehditty jo käydä hiittaamassa leveällä tiellä sekä juosta kaiken maailman vesilätäköistä. Hauskaa oli!



14:12 Korvahuppu lensi hienossa kaaressa keskelle mutaa hölkkäpätkän aikana. Pysäytin Loben ja hetki keskusteltiin, pitääkö seisoa paikoillaan sillä aikaa kun kärryistä nousen pois. Sen aikaa mamma malttoi olla, mutta samalla sekunnilla kun jalkani koskettivat maata, Lobe päätti lähteä. Hetken ehdin juosta sen vierellä, ohjista kiskoen. Et varmasti yksin lähde, ehdin ajattelemaan. Totta kai ruotsalainen juoksija pinkoo vähän lujempaa; minä kaaduin ja raahauduin muutaman metrin ohjista roikkuen mudassa, kunnes oli pakko päästää irti. Sain vain katsella Loben nelistävän tyhjät kärryt perässä kohti kotia, ei edes taakseen vilkaissut vaikka huusin sen nimeä.

14:13 Lähti soittoa tallinomistajalle, joo tota Lobe laukkaa tallin suuntaan kärryt perässään, voitko ottaa vastaan? Luojan kiitos hän oli kotona ja lupasi lähteä mammaa vastaan!

14:15 Napattuani kirotun korvahupun maasta juoksin seuraavat kaksi ja puoli kilometriä hiestä märkänä ja mudan peittämänä. Voin kertoa, ettei lenkkeilyni ollut mukavimmasta päästä. Kumppareilla ja pehmeällä hiekalla ei kovaa pingota. Samaan aikaan mielessä pyöri kauhukuvat juuttuneesta Lobesta kärryjen kanssa jossain ojassa jalka poikki tai autojen kanssa kolaroineesta, verta vuotavasta tammastani. Matka tuntui ikuisuudelta ja vielä kamalampaa oli, ettei puhelua tallin suunnalta kuulunut. Eikö Lobe ole selvinnytkään sinne asti? Jokaisen mutkan jälkeen pelkäsin näkeväni Loben möllöttämässä pitkin pituuttaan polulla viimeisiä henkäyksiään haukkoen...

14:25 Puhelin soi: olin niin helpottunut kuullessani, että Lobe oli saatu kiinni laitumen perältä. Kärryt jäivät sinne. Loppumatka ei sen helpommalta tuntunut, en tiennyt oliko sillä kinttu katki vai mitä kaikkea.

14:35 Saavuin vihdoin tallille, huomasin kärryt parkkipaikan reunalla. Pyörät vähän vinksottivat, mutta yhtenä kappaleena vielä! Olin seurannut paluumatkalla Loben jälkiä ja oli kyllä onnen kantamoinen, että se tajusi kahdessa kohtaa valita leveämmän reitin! Toiset vaihtoehdot olisivat olleet ahtaat ja kiviset kinttupolut, joihin varmasti kärryt olisivat jääneet kiinni. Loben löysin kentältä kävelemässä, tallinomistaja kertoi rouvashevosen reissusta ja antoi rikkoontuneet ohjat minulle. Mamma oli rallittanut asvalttitietä liian pitkälle, ohi kotiristeyksen, ja koukannut sitten tarhojen takaa löytyvälle laitumelle. Onneksi muut hevoset olivat alkaneet sille hirnua, oli rouvakin tajunnut pysähtyä.

14:40 Otin hikisestä karkulaisesta kuvan. Olin pelännyt juoksureissuni ajan tuon ajokuvan muutamaa minuuttia ennen karkausta jääneen viimeiseksi muistoksi hevosestani. Onneksi ei! Hetken vielä jatkoi kävelytystä, ennen kuin siirryttiin talliin kylmäämään koipia.

15:20 Lobe pääsi tarhaan huuhdottuna ja jalat kylmättynä. 




Mamma ei onneksi ottanut pahempaa vahinkoa, yhden irtokengän verran vain. Valjaat säilyivät ehjinä, ohjat vain katkesivat. Kärryt vinksottavat, toivottavasti ne saa korjattua. Minullekaan ei pahemmin käynyt, polvista löytyy haava ja mukavat turvotukset.

Säikähdyksellä selvittiin, tässä olisi voinut käydä niin paljon pahemmin! Jos vaan saadaan kärryt ajokuntoon, lähdetään tallikaverin perään ajolenkille ensi viikolla. Toivottavasti tästä ei mitään traumoja jää Lobelle!